lauantai 16. toukokuuta 2009

Saunatupa otetaan käyttöön

Enska on monitoimimies naapurisaaressa. Ostimme hänen veistämänsä saunatuvan puhelimitse viime kesänä sitä näkemättä. Runko on savusaunan henkeen veistetty pitkänurkkainen jossa hirret on jätetty pitkiksi. Varsinkin "järeää tavaraa ja valmiiksi harmaannutettu" kuullosti hyvältä. Kun Enska toi lautalla tavaran rantaan, olimme mykkiä. Hirret olivat valtavia ja niin ne myös painoivat. Koko loppukesän raahasimme niitä mäkeä ylös välillä kahdestaan välillä kaverit apuna. Syksyllä Enska kävi kokoamassa rungon traktori apunaan. Yksi ajo mäkeä ylös ei näkynyt luonnossa enää tänä keväänä ollenkaan.
Millainen katto? Enskan mielestä harjakatto oli ainoa vaihtoehto. Sellaiseksi talo oli veistetty. Liisan mielestä pulpettikatto mahdollistaa parven sisälle. Että sellainen. Syksyllä sitä ei enää saatu aikaiseksi, menee kevääseen.














Toukokuun alussa kävimme saaressa Liisan kanssa avaamassa kevätkauden. Maanviljelijä kävi laskemassa Busterin vesille sillä viime vuonna sinne meinasi mennä Volvo perässä.
Tässä kuvia tuvasta sellaisena kuin se nyt on. Se on valtavan upea. Yhdistelmä karjalaishirsitaloa ja modernia huvilaa. Uniikki.

Ostamamme ovi piti kuulemma nostaa vinssillä kurkihirrestä kun ei ihmisvoimin jaksanut. Enskaa alkoi epäilyttää että oven alla olevat kaksi puolikasta hirttä eivät kestä ja ne on tuettu. Tarvitaan yksi pilari lisää...
No nyt mökissä on nukuttu. Sieltä on komeat näköalat ja valoa riittää. Oveenkin tottunee.
Järvelle päin mökkiä tuskin huomaa.

Ei kommentteja: