keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Hiihtoretkellä Yövedellä





Lauantaipäivä oli kirkas ja välillä aurinkoinenkin. Jo venerannassa kävi selväksi ettei hiihtoretkestä tulisi helppo. Vettä oli jään ja lumen välissä paikoitellen 5 senttiä. Vetiset kohdat olivat aavistuksen verran tummempia, mutta osoittautui mahdottomaksi välttää niitä kokonaan. Lumi tarttui suksiin ja etenkin koiran turkkiin. Taikan vatsapuolella oli välillä useita kiloja ylimääräistä painoa. Salmet olivat yllättävän heikon näköisiä. Jännnityksen vallassa niistä mentiin yli ja kierrettiin pahimmat maan kautta. Ensi kerralla taidan ottaa kuivapuvun mukaan. Saareen päästyämme ajattelimme muka fiksusti oikaista saaren läpi. Alussa tarjolla oli kelkkaura mutta kun se loppui, totesimme ettei koiraa juuri näy upottavasta hangesta. Se loikki sinnikkäästi aikansa kuin pupu ja lopulta oli aivan poikki. Niin mekin. Palasimme takaisin jäälle.
Perillä lämmitettiin saunaa ja sulatettiin koiraa, joka rauhoittui syömään puolen tunnin ulinan jälkeen. Taidettiin siinä nukkua itsekin tunnin verran.

Maisema oli kaunis ja rauhallinen. Vekarsalon ympärillä kulkee talvella ilmiselvästi moottorikelkkojen vauhtirata, sen verran paljon jälkiä näkyi lumessa. Hiihto- tai jalanjälkiä ei kuitenkaan juuri ollenkaan. Yksi mökkiläinen nähtiin matkan varrella joka varoitteli heikoista jäistä salmissa.

Toimme mukanamme venerantaan oven ja ikkunan saunatupaa varten. Huutonetistä ostamani ovi on ylileveä, 120 cm ja kolmilasinen. Tästä seuraa että se osoittautui painavaksi kuin synti ja jossain vaiheessa kävi jo mielessä siitä luopuminen. Miten oven saisi edes raahattua mökille? Enska lupasi kuitenkin siirtää oven moottorikelkalla mäkeä ylös mökille saakka, jolloin välttäisimme kantamisen. Hän lupasi myös laittaa katon valmiiksi ennen jäiden lähtöä. Kevytpeitekatto näyttääkin vähän surulliselta hienon rungon päällä. Yksi kulma on ollut märkä varmaan koko talven. No - hirsi kestänee tuon käsittelyn.

Ei kommentteja: